Itsenäinen Suomi 90 vuotta!
Vuonna 2007 on tullut kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun Suomi saavutti itsenäisyyden.Minulla oli ilo ja kunnia edustaa Ulla Seppäsen kanssa Savonlinnan kaupunkia itsenäisyyden juhlavuoden avajaistilaisuudessa Finlandia-talossa 4.1.2007. Juhla oli oikein onnistunut ja yllättävän arvokas päivätilaisuudeksi. Tilaisuuden alussa oli puurotarjoilu, jonka jälkeen siirryimme saliin odottamaan ohjelman alkua. Tilaisuuden ja juhlavuoden avasi Tasavallan Presidentti Tarja Halonen. Ohjelmassa oli mm. yhteislauluja, voimistelua ja juhlavuoden tapahtumien esittelyä. Ohjelman jälkeen oli kahvitarjoilu, jossa oli karjalanpiirakoita ja juhlavuotta varten suunniteltuja leivoksia tarjolla. Kahvia saimme juoda ministeritason jazzia kuunnellessa, sillä Finlandia-talon piazzalla jazzia soittivat Claes Andersson,Reiska Laine ja Pentti Mutikainen! Tilaisuudesta jäi hyvä mieli! Kotiin lähtiessämme saimme lahjakassin, jossa oli juhlavuoden pinssi, kirja, esitteitä ja männyn siemeniä, jotka toivotaan istutettavan kotikuntaan.
Itsenäinen Suomi - moni miettii onko itsenäistä Suomea enää olemassakaan. Onhan paljon Suomen päätösvallasta mennyt EU:n myötä Brysseliin. Silti monet vielä haluaisivat, että Suomi liittyisi NATO:on. Minä en. Se on totta, että Suomen tulee tarkastella ulko-ja turvallisuuspoliittisia linjauksia ja olla valmis ratkaisuihin. NATO-kysymys on mielestäni asia, josta olisi syytä järjestää kansanäänestys. Samoin olisi mielestäni pitänyt menetellä EU:n perustuslakikysymyksessä.Eduskunta hyväksyi sopimuksen, jota EU ei sopimuksen nykymuodossa voi koskaan hyväksyä!
Olen nyt parina päivänä lukenut Osku Pajamäen kirjaa Ahne Sukupolvi - Suurten ikäluokkien perintö. Kirja on todella tiukkaa tavaraa! Suosittelen kirjan lukemista kaikille. Se herättää varmasti ajatuksia jokaisessa, kukaan ei todellakaan jää kylmäksi!

0 Comments:
Post a Comment
<< Home