Politiikan etiketti
Useita vaalipaneeleita ja muita vaaleihin liittyviä keskustelutilaisuuksia kiertäneenä olen pöyristyneenä joutunut seuraamaan ihmisten ihmeellisiä käytöstapoja. Puhutaan tai jopa huudetaan toisten päälle, tönitään jotta itse pääsisi esiin, hyökätään toisia vastaan ihmisinä. Eikös politiikassa asioiden pitänyt riidellä eikä ihmisten? Poliitikot ovat normaaleja, kuolevaisia ihmisiä. Käytöstavat opitaan kotona ja koulussa. Minut on kasvatettu ottamaan muut ihmiset huomioon, kuuntelemaan ja kunnioittamaan ihmisten erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä, vaikka ne olisivat päinvastaisia kuin itsellä. Minusta se on huono ja vaarallinen linja, jos lähdetään toimimaan normaalien toimintatapojen vastaisesti ja sitä vielä pidettäisiin suotavana ja hyväksyttävänä. Minulle on turha tulla selittämään, että politiikassa pitää tottua siihen, että puhutaan päälle. Jos ihmiset käyttäytyvät yleisesti hyväksyttäviä käytöstapoja vastaan, niin sitä ei tarvitse kenenkään sietää. Toivon, että ihmiset ajattelisivat mitä tekevät.
Olin tiistaina YLE:n radiotentissä istuvan kansanedustaja Seppälän kanssa. Se oli ensimmäinen suora radiolähetykseni. Jännitti etukäteen ja aluksi todella paljon, mutta tilanne rentoutui nopeasti. Lähetys meni hyvin ja olen saanut paljon positiivista palautetta. Keskiviikkoiltana olin Sydänliiton ja Diabetes-liiton järjestämässä vaalipaneelissa. Paneeli oli oikein mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen paneelissa onnistumiseen. Keskustelimme liittojen hallitusohjelmatavoitteista. Puhuimme koulujen limsa- ja karkkiautomaateista, alkoholin ja tupakan mainostamisesta tilaisuuksissa ja terveyden edistämisestä. Lauantaina olimme linja-autoaseman vaaliturnajaisissa, joissa aiheena oli terveydenhuolto. Raskaan vaalityön raatajan viikon pelasti kaverini Olli, joka ilmoitti olevansa lähiseudulla. Illan vietämme siis rennoissa merkeissä "vanhalla porukalla" Häppärissä.

3 Comments:
moikka :)!
olet ihan oikeassa, kun puhut huonontuneista käytöstavoista. minuakin hieman huolestuttaa tuollainen tölviminen ja röyhkeys.. vai tarkoittaako se vain sitä, että olemme liian kilttejä, ja että meitä saa tölväistä?
no kuitenkin... tsemiä vaaleihin ja enää ei ole montaa päivää puristaa.
energia halitus ja nähdään. olen infonnut heinävedellä, ketä pitää äänestää ;)...
nyyh, pidä puolesi ja hanki omia mielipiteitä....
After getting more than 10000 visitors/day to my website I thought your mikkonen.blogspot.com website also need unstoppable flow of traffic...
Use this BRAND NEW software and get all the traffic for your website you will ever need ...
= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com
In testing phase it generated 867,981 visitors and $540,340.
Then another $86,299.13 in 90 days to be exact. That's $958.88 a
day!!
And all it took was 10 minutes to set up and run.
But how does it work??
You just configure the system, click the mouse button a few
times, activate the software, copy and paste a few links and
you're done!!
Click the link BELOW as you're about to witness a software that
could be a MAJOR turning point to your success.
= = > > http://get-massive-autopilot-traffic.com
Post a Comment
<< Home